Aivot eivät ole elin vaan kaikkea ohjaava elimistö, siksi ne ymmärretään usein väärin, kertoo Kai Kaila 70v

Aivotutkimuksen kehitys on ollut huimaa, mutta olemme vasta matkan alussa, Kai Kaila sanoo. Sitä paitsi aivot ymmärretään yleensä väärin. Professori Kai Kaila jatkaa edelleen tutkimusta ja opettamista.

YLIOPISTON sääntöjen mukaan 70-vuotiaan tutkijan pitäisi olla jo eläkkeellä. Kai Kailasta ajatus on ahdistava, jopa loukkaava. Suomen menestyneimpiin kuuluva neurobiologian tutkija jatkaakin sitkeästi tutkimusta ja opettamista.

”Olen luvannut kuristaa jokaisen opiskelijani tai työtoverini, joka kutsuu minua emeritukseksi”, Kaila toteaa pilke silmäkulmassa.

Tieteellinen uteliaisuus ei ole hellittänyt. Viime aikoina Kaila on jopa laajentanut työtään uudelle alueelle, tutkimaan neuroinflammaatiota, eräänlaista aivojen immuunijärjestelmän stressitilaa.

Neuroinflammaatio liittyy esimerkiksi vakavaan masennukseen, epilepsiaan ja myös niin sanottuun ”pitkään” koronasairauteen, jossa on paljon neuropsykiatrista oireilua ja uupumusta. Niiden syntymekanismeja ei kuitenkaan tunneta tarkkaan. Siksi se Kailaa kiinnostaakin.

”Minulla voi olla tutkijana aikaa 20 vuotta tai kaksi vuotta. Ei sitä kannata erikseen miettiä. Ihan sama koskee nuorempia tutkijoita”

ASENNE ei varmasti yllätä Kailaa tuntevia. Jo opiskelijana 1970-luvulla Kaila mittaisi solujen sisäisiä hermoimpulsseja ensimmäisenä Suomessa ja perusti oman laboratorionsa ennen väittelemistä.

Maailmanlaajuista huomiota hän sai 1980-luvulta alkaen, ensin selvittäessään aivojen hermosolujen välistä viestintää. Sittemmin hän on tutkinut myös epilepsian syntymekanismia ja selvittänyt, miten suojata vauvoja vaikeiden synnytysten aiheuttamilta aivovaurioilta.

Tahti on välillä hämmentänyt kollegoja. Eikö olisi fiksumpaa keskittyä siihen, missä ollaan jo hyviä eikä aina etsiä uutta?

”Tietämyksemme aivoista ja biologiasta kasvaa niin nopeasti, että koko ajan löytyy uutta ja mielenkiintoista”, Kaila vastaa.

”Tutkimustyön laajuus ei estä pääsemästä syvälle – päinvastoin. Koko urani ajan olen pyrkinyt monitieteellisiin lähestymistapoihin, molekyyleistä soluihin ja systeemitason toimintaan.”

SELVITETTÄVÄÄ riittää. Ihmisen aivot ovat maailmankaikkeuden monimutkaisin tuntemamme järjestelmä. Kailan mukaan ymmärryksemme niiden toiminnasta on vasta alussa.

Aivot myös ymmärretään usein väärin. Toisin kuin esimerkiksi sydän tai keuhkot, ne eivät ole yksittäinen, yhtä tehtävää täyttävä elin vaan pikemminkin elimistö. Ne ohjaavat kaikkea biologista ja psykologista toimintaamme.

”Aivotutkimuksessa ei ole mahdollista eikä hedelmällistä erottaa toisistaan biologisia ja psykologisia toimintoja. Jos halutaan hoitaa aivoihin paikallistettuja sairauksia, täytyy ymmärtää, että aivot ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa muuhun elimistöön. Niin sanotussa aivosairaudessa on usein kyse koko elimistön ongelmasta,” Kaila kertoo.

”Yli kaksi kolmasosaa rikkaan länsimaisen kulttuurin piirissä elävistä ihmisistä kuolee kroonisesta stressistä tai masennuksesta johtuviin sairauksiin. Ja tämä sairastaminen alkaa yhä varhaisemmassa vaiheessa elämänkaarta.”

YLIVOIMAISESTI suurin osa aivojen toiminnasta tapahtuu tietoisen havaitsemisemme ulkopuolella. Hyvä jos havaitsemme yhden prosentin aivojen työstä. Vain pienen pieni osa on hetkittäisen tietoisuutemme, ”tietoisuuden kohdevalon”, piirissä.

Esimerkiksi näköhavainto ei ole pelkkä silmistä aivoihin tuleva signaali, vaan monimutkaisen prosessin lopputulos, jossa aivot vertaavat silmistä tulevaa tietoa odotuksiimme siitä, mitä odotamme näkevämme, muistiimme tallentuneisiin hahmoihin huomaamiimme muutoksiin ja niistä syntyviin uusiin assosiaatioihin. Itse asiassa siis näemme enemmän aivoilla kuin silmillämme.

”Perinteinen jako tahdonalaiseen ja autonomiseen aivotoimintaan on osoittautumassa hyödyttömäksi ja jopa aivotutkimusta haittaavaksi”, Kaila huomauttaa.

SAMAAN tapaan kuin käsityksemme aivojen toiminnasta on suppeaa, suppea on myös se kuva, jota monet psykologian tutkimukset ovat ihmisestä piirtäneet.

”Monissa laajaa huomiota saaneissa tutkimuksissa on käytetty koehenkilöinä yhdysvaltalaisia yliopisto-opiskelijoita. Voi sitten miettiä, onko tämä edustava joukko kaikista maailman ihmisistä. Tai ihmisestä ylimalkaan.”

Länsimaalaisuuden korostuminen toki kertoo tutkimuksen vinoumista yleisemmin, Kaila huomauttaa. Esimerkiksi lääkkeiden ja sairaanhoidon kehityksessä ollaan usein kiinnostuneita hoidoista, joita maksukykyisten länsimaisten ihmisten ajatellaan tai kuvitellaan tarvitsevan.

Hän itse on pyrkinyt päinvastoin kehittämään esimerkiksi vastasyntyneiden aivovaurioiden hoitoon halpaa menetelmää, jota voisi hyödyntää myös kehitysmaissa. Uusien kliinisten kokeiden mahdollisuutta pohditaan parhaillaan Kailan kokoamassa kansainvälisessä verkostossa.

Kaila sanoo, että tieteen sovellukset yliopistoissa syntyvät uteliaisuudesta ja tutkijoiden innosta soveltaa saamiansa uusia tuloksia. Sen lisäksi vapaan yliopistolaitoksen olemassaolo on aidon demokratian edellytys. Tämä on Kailan mukaan vakava kysymys, johon ei nykyisessä Suomessakaan voi suhtautua täysin huoletta.

Juha Merimaa HS

22.5.2021

 

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Anna palautetta

Ota yhteyttä!