YLE 4.7.2021 TEM:N ALIVALTIOSIHTEERI: ”RUOTSIN MALLI VOISI TOIMIA SUOMESSAKIN” Hallitus pohtii uusia keinoja työllisyyden parantamiseksi ja julkisen talouden vahvistamiseksi.
Maan hallitus pohtii parhaillaan kuumeisesti erilaisia keinoja työllisyyden parantamiseksi ja julkisen talouden vahvistamiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pykkänen kertoo, että ministeriössä pohditaan muun muassa uutta veroetua eläkkeeltä töihin palaaville työvoiman saatavuuden turvaamiseksi ja julkisen talouden vahvistamiseksi. Ruotsissa jo käytössä oleva malli voisi toimia hyvin meillä Suomessakin, Pylkkänen sanoo.
Pylkänen vastaa työ- ja elinkeinoministeriössä hallituksen työllisyystoimien valmistelusta. Mallissa eläkkeeltä töihin joko osa-aikaisesti tai kokonaan palaavien henkilöiden vuosittaisia tuloja verotetaan normaalia kevyemmin.
Pylkkänen nostaa esimerkiksi eläköityneen sairaanhoitajan. Jos henkilö saa eläkettä noin 1500 euroa kuukaudessa ja hankkii tämän päälle työtuloa noin 18 000 euroa vuodessa, niin Ruotsin mallin mukaisesti vuosittainen veroetu on noin 3600 euroa. Henkilö voi siis saada vuosittaisesta työtulostaan enimmillään noin 20 prosentin huojennuksen. Pylkkänen korostaa, että eläkeelle siirtyneet työkykynsä ja ammattitaitonsa säilyttäneet henkilöt ovat Suomessakin suuri mahdollisuus.– Tämän vuoksi myös eläkkeellä oleville on tärkeää tarjota selkeästi houkutteleva mahdollisuus tulla ja olla mukana työmarkkinoilla. Tämä on erityisen nopea keino saada työvoimaa, Pylkkänen sanoo.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus asetti hallitusohjelmassa työllisyystavoitteeksi 60 000 työllistä lisää vuoden 2023 loppuun mennessä. Tällöin työllisyysaste olisi ollut 75 prosenttia. Koronakriisiin vedoten hallitus muutti työllisyystavoitettaan siirtämällä maalin vuosikymmenen loppuun ja asettamalla tavoitteeksi 80 000 työllisen lisäyksen.
”Vaikka aiemmat toimet ja talouskasvu auttavat lisätoimia tarvitaan”.
Ruotsissa 65–74-vuotiaiden työllisyysaste on noussut kymmenessä vuodessa jopa 70 prosenttia. Pylkkänen sanoo, että Ruotsissa on tehty paljon uudistuksia, mutta hänen mukaansa veroporkkana on yksi merkittävä osa pakettia. Muutos on niin suuri, että veroporkkanallakin on varmasti ollut osaltaan merkittävä vaikutus.
Suomen rakenteellisesti alijäämäinen julkinen sektori pitäisi ennen pitkää tasapainottaa. Hallitus on linjannut työllisyystoimien olevan keskeinen osa tätä tasapainotusta.– Tämän uudistuksen onnistuminen riippuisi erityisesti siitä, miten paljon tämä lisäisi eläkkeellä olevien työllistymistä, Pylkkänen sanoo.
Pylkkänen muistuttaa, että hallitus kokosi jo viime syyskuun budjettiriihessä työllisyyspaketin, jonka vaikutusten odotetaan näkyvän jatkossa. Vaikka hallituksen aiemmat toimet ja talouskasvu auttavat työllisyyden parantamisessa, niin lisätoimia tarvitaan, jotta julkinen talous ajan saatossa vahvistuu, Pylkkänen sanoo.