Iäkkäillä työntekijöillä on osaamista, jota ei hyödynnetä riittävästi työmarkkinoilla

Yli 50-vuotiasta työnhakijaa pidetään usein liian vanhana

Iäkkäiden ihmisten palkkaamiseen liittyvä julkinen keskustelu on monesti yksiulotteista, jota leimaa kielteinen pohjavire. Yli 50-vuotiasta työnhakijaa pidetään usein liian vanhana.

Puheenvuoroissa unohtuu monesti se, että iäkkäämmillä ihmisillä on vuosikymmenten kokemus, jota ei hyödynnetä riittävästi työmarkkinoilla. Esimerkiksi kolmekymmentä vuotta psykiatrisessa potilastyössä ollut hoitaja pystyy omalla ammattitaidollaan ja kokemuksellaan jakamaan vastavalmistuneille hoitajille ja lääkäreille paljon sellaista osaamista, jota ei kirjoista löydy.

Koronaviruspandemia on muuttanut työn luonnetta merkittävästi. Etätyö on lisääntynyt ja tuonut mukanaan erilaisia tietoteknisiä ratkaisuja. Iän myötä vauhti voi hieman hidastua ja uusien järjestelmien haltuunotto voi ahdistaa.

Teknologia ei saisi olla este, vaan pikemminkin tulisi löytää riittävän käytännönläheisiä ratkaisuja, jotta kaikenikäiset ja -taitoiset työntekijät saadaan pidettyä työelämän murroksessa mukana. Tietoteknisten ratkaisujen lisäksi myös lainsäädännöllä tulisi helpottaa työn vastaanottamista ja työn antamista – ikään tai asuinpaikkaan katsomatta. Vanhemmalla ihmisellä kynnys muuttaa toiselle paikkakunnalle työn perässä on monesti suurempi kuin nuoremmalla. On olemassa paljon hiljaista tietoa, jota ei löydy googlettamalla.
Helsingin Sanomat 5.5.21

Mikko Tanskanen

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Anna palautetta

Ota yhteyttä!